Ai niin, syötiinhän me tännäänkin

Herr min lår (erästä ystävätärtämme lainatakseni), päivän tärkein ja meitä kaikkia kuitenkin lopulta eniten (salattujen elämien ja oksentamisen lisäksi) kiinnostavin asia, nimittäin päivän evväät, meinasivat unohtua. Toisaalta, sainpahan tämän unohduksen myötä hyvän syyn tuottaa lisää laatufyllinkiä.

Eilinen Välimerellinen viikko oli muisto vain, ja tänään puhalsivat noin ylipäätään kansainvälisten keittiöiden tuulet. Ruokalistalta löytyi eri mailla sävytettyä evästä, esimerkiksi seitä venäläisittäin, porsaspataa karibialaisittain, kanaa Kievin tapaan (tää oli se porvariruoka jota me ei ees nähty), ihan suomalaista kasvis-hernekeittoa, ei-minkään-maalaista hedelmäistä juustosalaattia (joka epäilemättä erään seurueemme jäsenen huulilta kirvoitti erinäisiä vastalauseita) sekä wannabe-penne-kasvislaatikkoa.

Koska herkuista ei nyt oo kuvia, niin suomennetaanpa näitä nyt hiukan.

Sei venäläisittäin = seitä ja punajuurta. Kuultu kommentti: "Toi liemi on aika jännän väristä tossa sun lautasella". Olihan se.

Polttavimmiksi kysymyksiksi nousivat kuitenkin seuraavat: saako mistä tahansa ruoasta venäläistä jos lisää vain punajuurta tai hapankaalia? Mistä hapankaali, punajuuri ja suolakurkut tulevat? Oikea vastaus ei ole että etikkaliemestä, sillä historiaa tunteva seurueemme päätyi ratkaisuun joka kiistatta osoittaa näiden rajantakaisten kansallisherkkujen olevan ihan vain pienen ja viattoman, hieman 80-luvun puolenvälin jälkeen tapahtuneen ydinvoimalaräjähdyksen seurausta (sitä ennen EI OLE OLLUT punajuuria eikä muitakaan sellasia).

Possupataa karibialaisittain = possua, valkoisia papuja ja ananasta. Kuultu kommentti: "Miten ne voi väittää että tää pitäis syödä perunoiden kans?!"

Porvari-kanasta ei ole näköhavaintoja ja hernekeitto oli oletettavasti vaan hernaria iliman lihhaa ja läskiä.

Wannabe-penne-kasvislaatikko = normimakarooneja ja pakastekasviksia. Voin kertoa että ei ollu penneä nähnykään ne poloiset makaroonit, joille oli joku menny kusettamaan että ne ois penneä.

Hedelmäisen juustosallaatin ainoa jännä anti oli neon-paprikat, jotka ei ollu aamulla osannu päättää töihin lähtiessä että ollakko vihreä vai keltainen. Olivat valinneet molemmat.

Sallaattipöytä tarjoili meille jo kertaalleen nähtyjä kasveja, kuten tommaatteja basilikalla. Myös se muuan herne ois siellä ollu ellei se ois eilen paennu turvaan mun vikkelään suuhun.

Leipäpöytä pelasti tämänkin päivän, sieltä löyty monenmuotosta ja eri tuoreusasteista leipää, joista napattiin kerralla yksi kokonainen koko pöytäseurueen käyttöön. Hän mursi leivän ja sitä rataa, ja niinpä sitä porukalla mussutettiin yhteistä leipää. Tämä leivänjako oli sikäli tietysti hieman tylsänpuoleinen, koska siihen ei tällä kertaa liittynyt yhdenkään keliaakikon myrkyttäminen. Etsinnässä on joku korvaava keliaakikko, tai paremman puutteessa mitkä tahansa ruoka-allergikot käy.


Huomenna syödään taas uudestaan uusia vanhoja ruokia.