?!

Ammatinvalintakysymys

Nyt kun yhteishaku on alkanut ja 100% vuonna -92 (ja ehkä vähän aiemminkin) syntyneistä ahistaa ihan täysillä kun läheiset painostavat menemään lääkikseen tai oikikseen tai opettajikseen tai palomiekseen tai poliisikseen, niin tässä kuule hyvä vaihtoehto jos edellä mainitut ovat mielestäsi turhan sievistelevää ja elitististä. Maailmassa on tarjolla myös pehmeitä arvoja arvostavia ammattialoja, joissa ei millään tavalla kuseteta ihmisiltä rahaa niin koulutuksessa kuin sitten niitä palveluita tarjottaessa.

Menkää, tulevaisuutemme toivot, avoimin mielin kohti maailmaa, olkaa onnellisia, ja tehkää juma lauta oikeita töitä.

http://www.tutkimuskeskus.com/@Bin/123063/Selv%C3%A4n%C3%A4kij%C3%A4-parantajan+opinto-ohjelma.pdf



Tämä motivoi kyllä tekemään projektia ihan täysillä, jonka tiedonhaun lomassa löysin tämänkin. Miksi, MIKSIIII?!?

KOTIKUTSUT

Jokaisen kunnollisen naisen tulee viimeistään keski-ikäistyessään käydä kotikutsuilla. Kotikutsujen ideana on kutsua kotiinsa paljon ystävättäriä ja joku esittelijä paikasta X. Kutsuttavien ystävättärien tulee olla varallisuudeltaan sopivia. Tiivistettynä jutun juoni on siis se, että ylimmät ystävykset shoppailevat ylihintaisia muovirasioita, kynttilöitä, mausteita tai milloin mitäkin, toistensa kotona. Koska tuotteet ovat todellakin kalliita, ovat kutsut hyvä tilaisuus pönkittää perheen imagoa. On myös hyvä huomata, että tämänkaltaiseen imagon-pönkitys-tapahtumaan ei voi mennä vain katselemaan, vaan aina tulee tehdä ostoksia. Kutsujen järjestä puolestaan saa aina jotain pientä kivaa itselleen ilmaiseksi kutsujen järjestämisestä.


(esimerkkejä kutsuista)







Minäkin pääsin vihdoin kokemaan kotikutsujen hienouden ja oikein suurena annoksena! Ilta alkoi mukavasti Kotigastronomin (www.kotigastronomi.fi) kattavalla mausteiden esittelyllä, jossa jaettiin auliisti kokkausvinkkejä ja nuuhkittiin erilaisia eksoottisia mausteita. Lisäksi tarjolla oli mm. viinereitä, joihin oli käytetty Kotigastronomin maanmainiota vanilijakreemeä. Vau. Kuten minulle oli aiemmin valjennut, jotain oli imagonpitimiksi pakko ostaa. Mukaani tarttui siis jauhelihamauste, nokkosrouhetta ja cheddardippikastike. Kohta on siis meilläkin onnellinen ja pullantuoksuinen, rakkauden täyttämä keittiö!





Taiteen nimissä en kuitenkaan voinut lopettaa kotikutsuilua näin vähällä. Onnekseni samassa talossa järjestettiinkin toiset kutsut heti perään! Toisien kutsujen aiheena olivat Partylite –kynttilät (www.partylite.fi). Koska kynttilät olivat jo suurimmalle osalle tuttuja, ei niitä esitelty sen kummemmin. Erilaisia malleja oli nähtävissä vihreään samettipöytäliinaan verhotulla pöydällä ja jokainen täytti tilauslappusen kahvin äärellä omatoimisesti. Onnekseni olin ehtinyt tehdä ostokseni jo aikaisempien kutsujen lomassa, sillä opintotuella ei näihin kutsuihin kuuluisi osallistua. Tässä kuitenkin esimerkkejä tarjonnasta (ja Wannsukille hieman sisustusideoita!)








Jos joku tunsi nyt poltteen rintamuksessaan, niin ottakaahan rohkeasti yhteyttä kommenttiboksin kautta! Järjestetään yhteiskuntakelpoiset ja päihteettömät juhlat ystävien kesken jo vaikka ensi viikolla! Voimme sitten kaikki hymyillä yhdessä yhtä aidosti, kuin kuvassa esiintyvä mies. :)

Minä lähden pohojois-karjalllllaaaaaaaaan

... ja vaihan varkut verkkarihousuuuuuun (niinku muka ei ois ollu jo ennestäänkin).

Jos joku lukijoista meni typeryyksissään luulemaan ettei täällä ole kenelläkään enää mitään asiaa, niin hähäää vaan, voin kertoa miten väärässä olitte. Nimittäin erittäin. Koko idea tähän tekotaiteelliseen ja mukahauskaan teksti- ja kuvarellestykseen keksittiin melkein tarkalleen vuosi sitten (no niin, vähä reilu kaks viikkoa vielä varsinaiseen vuosipäivään, joten voipi Bühlerkin vielä pitää sen korkin pullossa) kun piti mukamas olla mukahauska ja tekotaiteellinen ja luultiin että on sen verran kevättä tisseissä että kylläpä me kaikkea kivaa keksitään.

En nyt sen enempää ota kantaa että ollaanko tässä missään vaiheessa oltu mitenkään erityisen nokkelia, vaikka esimerkiksi äkkilähdöt ipitsalle (ei, tämä ei ole applen kehittelemä uutuuspitsa, sori kaikki pätemisenhaluiset tekniikkahifistelijät) ja kultahietikolle ainakin minusta olivatkin kivoja piristyksiä kaiken tavallisen seassa. Voi olla että joku joka ei tuolloin paikalla ollut, nautti niistä myös. Tosin epäilen.

Tilanne on nyt se että kevät on tulossa taas, ja vaikkei se minun osaltani kovin taiteelliselta vaikutakaan (eikä se kyllä tainnut olla viimekään vuonna vaikka piti), niin ajattelin että varmasti kaikkia kiinnostaa ihan täysillä taas lukea kun joku nillittää siitä miten joku kaivelee kuoppia asvalttiin. Joten täällä ollaan, jälleen kohteessa, ja meininki on erittäin lets gou!

Jotta te haluatte ehdottomasti tulla tänne ihan kohta pian lukemaan uudestaan että mitä jännää tapahtuu, niin totta kai laitan tässä ihan pian lifestylesisustuspostauksen uudesta asumuksesta eli varsinaisesta aistien luolasta eli neljälle henkilölle suunnitellusta solukämpästä. Wuhuuu! Varautukaa siis poimimaan kevään kivoimmat sisustusvinkit talteen!

Pysykää tuunattuna mussut.

Päivän jännä-asia

Halojaa, nyt on pakko pitää pieni tilannekatsaus. Katsauksen kohteena on muuan koulumatkan varrella oleva The very important and instant Johtotyö, joka on ollut työvaiheessa jo viikonpäivät. Esitimme viime viikolla tiukkoja veikkauksia työn etenemisestä ja osuimmekin osittain oikiaan.

Viime maanantaina tilanne oli tämä: jalkakäytävällä oli iso kuoppa ja kuopan reunalla jamppoja huomiohaalareissa + yksi jamppa insinöörivillapaidassa (kiitos Bottylle tästäkin termistä) (tosin tämä iv oli viininpunainen eikä beige). Tilanne vaikutti tiukalta ainakin paikalla olijoiden tiukasta ilmeestä päätellen. Kuopan ympärille oli vedetty huomionauhaa ja molemmille reunoille pystytetty varoituskolmiot "Johtotyö". Vaikutti siis että Jotain Tärkeää tulee tapahtumaan.

Meni päivä. Ja toinen. Ja kolmas. Ja kaikkina näinä päivinä jouduin tasapainoilemaan pyörällä tämän The Johtotyön (eli sen perkeleellisen kuopan) ja ajoradan väliin jäävällä kiikkerällä pienellä jalkakäytävän kaistaleella ja toteamaan että kuopan status pysyi ennallaan kaikki nämä päivät. Perjantaina tiehen oli ilmestynyt neon vihreitä täpliä, jotka ennustivat että todennäköisesti tänä kohtalon maanantaina koko tien pätkä olisi rälläköity auki, ja pyöräreitin olisi syytä kulkea n. 1,5 kilometriä toisaalla.

Tänä kohtalon maanantaina tuo perkeleellinen kuoppa oli yhä ennallaan, samoin tie, mutta tiukkilmeiset huomiohaalarijampat olivat palanneet (villapaitamies oli jääny kahville ku satoi vettä), ja olivat tuijotuskilpailua kuopan vieressä olevien asvaltin kappaleiden kanssa. En tiedä (vielä) kuka osapuoli voitti, mutta lupaan kertoa mikäli jotain jännää on tilanteessa tapahtunut päivän kuluessa kun illalla pääsen kotiin.

Minua ainakin jännittää, entäs teitä lukijat? Ja mitä luulette, minkä värinen villapaita jampalla on seuraavalla kerralla? Ja tullaanko jamppaa enää näkemään? Vai onko sitä kiusattu ja sekin on vaihtanut haalareihin? Kenties villahaalareihin? Eino Kalevi, kerro mitä mieltä olet! Sillä välin kun mietitte vastauksia näihin kiperiin kysymyksiin, voittekin pelata mukavaa villapaita-aiheista peliä, var så god.

Mukavaa maanantaita murut!

Kotiseutumatkailua (ei minun)

Oliko meillä mukava? Mukava oliko meillä! No oli. Nimittäin suuri Lapinlahti Go Go starttasi lauantaina iltapäivällä, kun reipas retkikunta päräytti riemukuplalla matkaan sisältäen yhden kyseisen paikkakunnan entisen (feministi)taidelukiolaisen ja taidekollektiivimme jäsenen, yhden perusjäsenen sekä erään alkukantaisen Lapinlahtelaisen. Kokoonpano oli siis verraten vaikuttava, joten luvassa ei voinut olla muuta kuin suuria myötä- ja vastamäkiä.

Jo matkan varhaisessa vaiheessa saimme nähdä että Jeshua on tulollaan ja Bühler pysähtyi tupakan ajaksi pohtimaan josko olisi valmis antautumaan.

DIY huoltoasema: Ota tavaratilasta varakanisteri. Löräytä aine tankkiin. Jatka matkaa. Helppoa, eikö totta! (Jatka tankkaamista heti kun löyät oikian huoltoaseman)

Stephen Kingin Huvila ja Huussi -tiimi oli selkeästi käyny puuhastelemassa viihtyisän lasten leikkipaikan keskelle ei mitään metsän laitaan. Puuttui vain kuolleitten lasten nauru kaikumassa tuulen pyörteessä. Hrrr.

Kännimatkailijan Lapinlahti: Hyviä paikkoja missä kannattaa juopotella. Kuulema esim. kuvassa näkyvä Sonnilansalamen sillan alus. Varmasti viihtyisä ja rauhallinen, ja koska ollaan syrjäkylillä, niin ei tarvii tapella tilasta suurempien spurgulaumojen ja laittomien maahanmuuttajien kanssa. Alkukantainen kyläläinen suosittelee.

Vauhdin hurmaa. Tuon pensasaijan takana Züberbühler on joskus asunu. Myös tämä kohde voitaneen liittää kännimatkaajan oppaaseen ja merkata se eräänlaiseksi pyhhiinvaelluspaikaksi.

Melekein mentiin soutelleen. Jos ois verkolla käynynnä.

Vi var Jakt-Jörgen igen. Tällä kertaa Väisälänmäellä, jossa mennee kiva poloku ja jossa oli lehmäaitaus ja näkötorni ja kaikkee, ja kuulema myös tämä paikka soveltuu erinomaisesti juomien nauttimiseen, mutta hämmentävää kyllä, emme kuitenkaan testanneet sitä tällä reissulla tässä kyseisessä paikassa. Todistetusti siellä on joskus ollunna myös taiteilioita, joten sehän olikin ihan sattumalta valla oikia paikka meille.

Suomen Skotlanti? Koko ajan odotti että kukkulan takaa ratsastaa huikeassa tukassa itse Melliam McGibbson.



Paluumatkalla piti päästä shoppaileen.


Niinikään paluumatkalla meitä riemastutti superpallojen lisäksi Moped Mannen, joka ajeli keskellä tietä jotta ei vahingossakaan päästy ohi. Mistä näitä tulee?!

Nyt sitten seuraa se joka postauksen pakollinen traaginen vaihe (aristoteleen runousopin mukaan odottamaton käänne), joka tässä tapauksessa kantaa nimeä Autoradion nousu ja tuho. Radio on jostain kumman syystä ollut se ainoa takuuvarmasti AINA toimiva osa tuossa tuhoisassa autossa jolla jälleen liikuttiin, ja siitä onkin ollut runsaasti riemua kesän eri retkillä. Meidän auvoisa suhde alkoi kasettisoittimen osalta kuitenkin rakoilla juhannuksen korvilla kun se paluuliikenteen stressissä konkretisoitui Suomen hitit -kasetin imemisellä sisuksiin. Tämä ei sinänsä ollut vielä mitenkään äärimmäisen traagista (se oli aika paska kasetti), mutta lauantaina menomatkalla mieltä korpesi jo hieman enemmän kun ei voitukaa kuunnella klamydiaa ja movetronia, koska kasettisoitin yksinkertaisesti pysyi vaiti. Verenpaine kohosi kuitenkin huippuunsa vasta siinä vaiheessa kun tänään paluumatkan viimeisillä kymmenillä kilometreillä allekirjoittanut väänteli tuning-nappia sen verran reippaalla otteella, että kuului naps, ja se olikin sitten siinä. En tiedä kumpi on pahemaa, se että tällä hetkellä viimeiseksi valinnaksi jääneeltä taajuudelta kuuluu rätinän lomasta klassista, vai se, että viimeinen kirkkaana soinut kappale oli pinkin so what. Züberbühlerilta jos kysyy niin vastaus on selvä.

Eipä siinä auttanut muu kuin laittaa help desk -viestiä Bottylle, joka on tunnettu kolvaaja näillä main ja sopia pienestä tuning-työpajasta radion henkiin herättämiseksi. Samalla kuulema voitaisiin korjailla myös Bühlerin pyörä, joten eiköhän tässä saada piakoin taas karvanopat heilumaan ja perä tutisemaan.

Sitä odotellessa kuitenkin tällainen muistojen kuvakollaasi minun ja radion yhteisistä hetkistä.



Tästä ne vaikeudet alkoi. Voitte huomata kuinka suomen hitit roikkuu suupielestä.Siinähän se koko kommeus. Saapi Botty olla meleko näppärä käsistään jotta saahaan sanan mukaisesti tästäkin soiva peli. Odotukset on korkialla, koska oishan se hävytöntä ostaa tuohon kapineeseen jotkut oikiat soittopelit. Berlin rules.

****

HUOM HUOM!! Radio on korjattu, ja kaikeksi yllätyksesi se ei ollut Botty ja tinalanka, vaan mieheke ja kalastajalanka! Hetken aikaa tuijoteltiin kaiken vaivannäön välissä Bilteman 59 euroa maksavia bassoradioita, mutta sinnikkyys palkittiin jälleen ja toiveena on että alkuperäinen diskanttiradio viihdyttää meitä vielä pitkään!! Kiitos saksalaiset, kiitos idioottivarma insinöörityö!! <3

Erä-Jormailua (Att vara Jakt-Jörgen)

Maasta sinä olet tullut ja maaksi olet jälleen tuleva, niinhän se viisas sananlasku sanoo. Näin pitkälle ei kuitenkaan meidän touhut (onneksi) edenneet, vaikka jousipyssykkä ja nippu nuolia olikin matkassa kun ratsasimme tuossa taannoin seuralaiseni Robin Hoodin kanssa paikallista ryteikköä ja näreiden kupeita taiteellisen inspiraation ja muutaman rikkaan ryöstökelpoisen toivossa. Ryöstökelpoisia rikkaita ei tässä kyseisessä Sherwoodissa näkynyt (harmi, sillä olisin toki toimittanut kaikki orjat Sulle Opiskelija, joka lähentelit edellisen postauksen kommenteissa), mutta muutoin meitä lykästi niin maan hedelmien kuin henkisten ja ah! niin mittaamattoman arvokkaiden kokemusten osalta.



Taikasieniä.




Tämä oli jo niin magiaaninen sieni että päätettiin jättää metsään.





Puolukoita. (jos joku kaupunkilainen vaikka ei tunnista)



Metsurin astetta tympiämpi maanantai?



Etuovi piste comista päivää: Toimitilaa vuokrattavana. Halavalla. Sopii myös opiskelija-asunnoksi. Huom! Lähtösiivous tekemättä ja kamina paskana. Muuten ihan kiva, kaksi tähteä.



Astetta tympiämpi maanantai, osa II. Vuokrasopimuksenne on irtisanottu. :( (Myös tätä kannattaa kysellä jos kämppä puuttuu)




Peloittavan kokoinen sieni. :-o Kuka syö ja kenet. Kuvaa manipuloitu, ei tosin sienen koon osalta.




Tässä itse mr. Robin Hood. Huomatkaa neuvostohenkinen kuvakulma ja trendikkäästi mätsäävät eri asteiset luonnonsuojelijan vihreän sävyt. Henkilökohtaisesta punapukuinenlenkkeilijä -asusta ei valitettavasti (onneksi) ole kuvaa, sillä tää ei kuitenkaan oo tyyliploki.



Hämähäkkilöisten seittilöitä.



Vaikka Kuplan maasto-ominaisuudet ovatkin huippuluokkaa, totesimme ettei takaveto ihan riitä näiden esteiden ylittämiseen. Onneksi pysäköinti oli edullista eikä Kuplan aika kuulema käynyt pitkäksi.


Tämmöstä. Nyt alan syömään niitä taikasieniä. Että jos ei kuulu ennää tämän jäläkeen mittään, ni maaksi olen mennyt ja oli kiva tavata. Syökää sieniä.